Seulonta vs. tunnistaminen
Synteettisten timanttien seulonta ja tunnistaminen ovat kaksi erilaista prosessia, joita käytetään luonnollisten ja synteettisten timanttien erottamiseen. Tärkeimmät erot niiden välillä ovat tarkoituksessa, nopeus ja hinta.
Seulonta
Seulonnan tarkoituksena on suodattaa nopeasti ja halvalla epäilyttävät kivet, jotka osoittavat synteettisen alkuperän merkkejä. Seulontalaitteet on suunniteltu suuren määrän näytteiden suuren nopeuden testaamiseen ja ne tarjoavat yleensä yksinkertaisen vastauksen kyllä/ei synteettisen alkuperän todennäköisyydestä. Nämä laitteet käyttävät menetelmiä, kuten fluoresenssi, lämmönjohtavuus, sähkönjohtavuus tai visuaalinen kuvantaminen luonnollisten ja synteettisten timanttien välisten erojen havaitsemiseksi.
Henkilöllisyystodistus
Tunnistamisen tavoitteena on määrittää selvästi, onko timantti luonnollinen vai synteettinen. Edistyneitä analyyttisiä menetelmiä käytetään näytteen kemiallisten ja fysikaalisten ominaisuuksien tarjoamiseen. Nämä menetelmät sisältävät infrapuna- ja Raman -spektroskopian, X -rayndiffraktion, fotoluminesenssin ja isotooppianalyysin. Tunnistaminen tarjoaa peruuttamattomia todisteita timantin alkuperästä, mutta on hitaampaa ja kalliimpaa kuin seulonta.
Vaikka seulonta voi testaa kymmeniä satoja näytteitä tunnissa, tunnistaminen voi kestää tunteja tai päiviä monimutkaisempien analyysien tapauksessa. Seulontalaitteet maksavat tuhansia dollareita, kun taas laitteet satojen tuhansien tunnistamiseksi.
Molemmat prosessit ovat osa timanttien varmennusta. On ihanteellista käyttää ensin seulontaa epäilyttävien kivien lajitteluun ja sitten tunnistaa synteettisen alkuperän vahvistamiseksi. Kaksi -asteisessa lähestymistavassa yhdistyvät nopeus, alhaiset kustannukset ja luotettavuus synteettisten timanttien havaitsemisessa.
